Kesäkertomuksia osa 4: Lomalle leiriltä, kohti Espanjan tyhjiä rantoja

Zarautsista oltiin siis kotiuduttu Molietsiin muutamaksi päiväksi. Erwin ja muut kaverit saapuivat myös leirille ja parin päivän hengailun jälkeen oli vihdoin aika lähteä 4 viikoksi omalle lomalle ja pois leirikuvioista. Tauko tuli minulle hyvää hetkeen, olin kaikesta sosiaalisesta hässäköinnistä ja flunssasta johtuen melko naatti enkä sillä hetkellä oikein osannut leirillä olosta nauttia. Ajatus pelkästää omien kavereiden kanssa hengailusta, rauhallisesta meiningistä ja paljon surffaamisesta tuntui aivan mahtavalta!

Suunnitelmana oli lähteä ajamaan kohti Espanjan luoteiskulmaa. Aikaisempina vuosina olimme tehneet road-trippejä pysähtyen eri paikkoihin vain muutamaksi yöksi mutta nyt yhteistuumin päädyimme siihen että pysähdymme vain muutamassa paikassa ja useammaksi yöksi. Ketään ei ajatus ison teltan ja kamojen pakkaamisesta muutaman päivän välein kauheasti huvittanut! Ensin ajoimme Zarautsiin katsomaan jos siellä leirillä olisi tilaa. Leirillä oli paljon myös kaikkien muidenkin tuttuja töissä mutta valitettavasti sekä leiri että koko leirintäalue olivat aivan täynnä, joten hetken mietintäsession jälkeen päädyimme jatkamaan matkaa kohti Santanderia, ja sen vieressä olevaa kylää Nojaa. Ajomatkaa kertyi lähemmäs viisi tuntia plus pysähdys isolla kauppakeskuksella etsimään uutta kylmälaukkua vanhan, levinneen tilalle. "Jääkaappi" onneksi löytyi ja matka pääsi jatkumaan. Kaikilla oli jo kova hinku saada teltta pystyyn ja päästä rentoutumaan.

Noja vaikutti aluksi melko huonolta valinnalta; kylässä ei ollut mitään surffaamiseen viittaavaa eikä rannalla paljon aaltojakaan näkynyt. Itse olin päättänyt pitää muutaman päivän tauon myös surffaamisessa jotta sitkeä flunssa vihdoin loppuisi, joten aallottomuus ei paljoa haitannut. Löysimme tiemme isolle perheleirintäalueelle joka vaikutti mukavan rauhalliselta ja oli lähellä rantaa. Aika siis kasata teltta, sytyttää grilli ja tehdä suunnitelmat muutamalle päivälle. Päätettiin asustella Nojassa ainakin muutama päivä, jonka jälkeen jatkaisimme kohti ihan luoteisinta kulmaa ja San Xurxoa, jossa olimme muutama vuosi sitten olleet.

Nojasta minulle jäi melko sekaiset fiilikset. Kylä oli mukava, leirintäalue kiva ja surffauskin sujui hyvin viimeisinä päivinä. Ehkä kaikilla oli isommat odotukset, koska tunnelma oli jollain tavalla kireä. Itselläni ainakin kiristi Erwinin reaktio heti ensihetkistä alkean kun Molietsissa taas nähtiin. Olin odottanut paljon enemmän ja kun pojat saapuivat leirille tuntui kuin oltaisiin oltu vain kavereita. Hiukan pettymys. Puhuttiinkin asiasta ja fiilis parani mutta sen jälkeen tuntui entistä enemmän että muiden porukan jäsenten välillä kirrasi jotakin..Viimeisen yön tapahtumat eivät myöskään tunnelmaa kohottaneet. Sateisen päivän jälkeen päätettiin jatkaa matkaa ja lähteä suht ajoissa ajamaan, koska matkaa oli ainakin 6 tuntia edessä. Naapuripalstan asukkaat olivat melko juhlatunnelmissa ja yhden aikaan vihdoin lähtivät kylään ja rauha laskeutui. Mutta viiden aikaan aamulla porukka tuli takaisin ja pistivät mukavat jatko-orgiat pystyyn!! Olin pakahtua raivoon eikä edes musiikki korvakuulokkeista auttanut peittämään mökäämisen. Todella kivaa perheleirintäalueella! Aamulla olin valmis polttamaan naapurit telttoihinsa mutta (omaksi) onneksi he pakkasivat kamansa ja lähtivät jo ennen meitä.

Känkkäränkkäfiiliksesta huolimatta pakattiin omat kamamme kasaan ja ahtauduttiin autoon, matka jatkukoon paremmalla fiiliksellä! Kuuden tunnin ajon päätteeksi saavuimme San Xurxoon, pieneen uneliaaseen kylään aivan Espanjan luoteiskulmassa. Tutulta leirintäalueelta löytyi paikka aivan rannan tuntumasta kallioiden päällä. Näkymä suoraan merelle ja auringonlaskuun, ei paha! Tuo camping oli myös yli puolet halvempi kuin ensimmäinen ja naapureinakin oli aivan mahtava nuori saksalaisperhe. Parempi alku siis kuin Nojassa.

San Xurxon alueella on satoja pieniä lahtia kaikkiin eri ilmansuuntiin eli joka päivä jostakin löytyi surffattavaa. Suosikkispotti oli Campelon ranta, pieni poukama jonka ranta katosi nousuveden aikana kokonaan. Muutamana päivänä aallot olivat melko isoja ja ne päivät jäivät minulla historiaan parhaina surffipäivinä koskaan! Fiilis oli katossa ja aurinko paistoi, ei paremmin voisi olla!

Reilun viikon jälkeen tuolla maaseudulla päätettiin lähteä takaisin kohti pohjoista. Mietittiin jonkin aikaa jäätäisiinkö Espanjan puolelle mutta päädyttiin kuitenkin ajamaan Ranskaan asti, Cad de l Homy nimiseen pikkukylään. Puolet porukasta (se osa joka ei niin kauheasti surffaanut) päätti lähteä kohti etelää ja Portugalia katsastamaan Porton kaupungin. Ison porukan etu on toisaalta se että jos ei päädytä yhteisymmärrykseen reitistä niin on helppo jakaantua. Jatkettiin siis pienellä porukalla matkaa, joka osittain oli helpotus. Isossa ryhmässä alkoi hiukan kärjistyä fiilikset käytännön asioiden kuten kokkailun, tiskaamisen ja ostoksien teon, kanssa.

Matkalla takaisin Ranskaan pysähdyttiin yhdeksi yöksi Zarautsin leirillä, jossa oli paljon tuttuja myös lomalla. Oli kiva nähdä taas kaikkia ja seuraavana aamuna jatkaa matkaa. Saavuttiin iltapäivästä Cap del Homyyn. Leirintäalue oli iso ja rauhallinen, aallot olivat kivoja ja meidän joukkoon liittyivät myös Britte ja Martine, kaksi tyttöä jotka oltiin tavattu Zarautsissa. Britten tunsin kyllä jotenkuten aikaisemmin jo Hollannista. Mimmit ovat tosi rentoja ja mukavia joten oli vain kiva saada hiukka enemmän naisenergiaa joukkoon. Päivää myöhemmin paikalle kaasutti myös heidän aussi-kaveri Wade joka osoittautui paskahousu-korttipeliä rakastavaksi intohimoiseksi surffariksi. Tosi rento ja mukava kaveri! Wade oli ostanut Englannista surffipakun ja hänen suunnitelmanaan on kierrellä vuoden verran Eurooppaa surffaten. Ei huono plääni!

Mukavalla porukalla oli kiva olla, surffaus sujui edelleen hyvin ja Capissa surffasin tähän mennessä isoimpia aaltoja! Muutamana päivänä aallot olivat kyllä aivan liian isoja joten veteen ei tullut pahemmin mentyä. Hiukan ranta-aallokossa treenailin mutta enempi tuli vain nautittua auringosta ja pelattua korttia :)

Kuten kaikki kivat jutut myös loma alkoi lähtentyä loppuaan. Ray ja Sabinan piti olla pari päivää aikaisemmin jo takaisin kotona, Erwin ja Tobi päättivät jatkaa hiukan pohjoisemmaksi Ranskaan, kohti Bretagnea joten minun piti päättää halusinko jo silloin mennä takaisin Molietsiin vai vasta lauantaina. Olin sanonut pomolle että lauantaina olen taas paikalla. Britte suunnitteli vielä lähtevänsä muutamaksi päiväksi takaisin Zarautsiin (hänelle ja yhdelle surffimaikalle oli kehittynyt jotain juttua...). Päätin hypätä Britte kyytiin ja nauttia vielä muutaman päivän omasta ajasta. Ja päätös osoittautui todella oikeaksi!

Matkattiin takaisin etelään, fiilisteltiin hyvää musiikkia ja elämää. Meillä klikkasi tosi hyvin yhdessä, sama musiikkimaku, yhtä intona surffaamisesta ja muutenkin samanlainen tapa katsella maailmaa. Britten kanssa hengaillessa tuli vietettyä muutamat kesän parhaista päivistä. Fiilikset lauantain ja "kotiinpaluun" koittaessa olivatkin aika sekalaiset...Toisaalta oli mukava nähdä taas kaikkia omia leiriläisiä, mutta toisaalta pelotti jos paluu olisi taas samanlainen kuin viime kerralla Zarautsin jälkeen. Onneksi Britte tuli vielä muutamaksi päiväksi mun mukaan joten ihan yksin ei tarvinnut palata...Viimeisistä viikoista lisää seuraavassa ja viimeisessä kesäpostauksessa!

Alla vielä linkit sekä leirikuviin että elokuun reissukuviin:

https://www.facebook.com/media/set/?set=a.4740740277012.192176.1250075931&type=1&l=3943f94982  Leirielämästä kuvia

https://www.facebook.com/media/set/?set=a.4630440759593.189619.1250075931&type=1&l=476c77745c  Elokuun surffireissun kuvia

Chasing Mavericks - mutta mikä on mun Mavericks?

Ensi viikonloppuna ensi-illassa on leffa nimeltä Chasing Mavericks. Mavericks on yksi maailman kuuluisimmista jättimäisistä aalloista ja elokuva kertoo nuoresta kundista jonka tavoitteena on surffata ko aalto, ja siitä kuinka tämä kundi vanhemman surffarimiehen opastuksella etenee kohti tavoitettaan. Leffa perustuu tositarinaan ja oikeisiin henkilöihin, pääosan Jay Moriarity on elänyt oikeasti ja tämä on siis hänen tarinansa. Sain facebookin kautta käsiini leffan erikois ensi-iltaan liput ja se oli tänään päivällä.

Leffa on Hollywoodissa tehty ja se tietty tuo pientä kiiltokuvamaisuutta mutta silti tarina on hyvin voimakas ja kosketti mua melkolailla. Päähenkilö Jay on ihailtavan positiivinen, päättäväinen, motivoitunut ja nöyrä. Nähtyään Mavericksin jättiaallon hän tietää tasan tarkkaan mitä haluaa; surffata tuon aallon. Matkalla Mavericksille tapahtuu kaikkea hyvää ja pahaa ja Jay (ja muutkin tarinan henkilöt) kasvavat haasteiden mukana. Eniten mua kuitenkin kosketti se, miten Jay tiesi mitä haluaa ja että sen unelman eteen on tehtävä kovasti töitä. Inspiroiduin aivan mahdottomasti elokuvan hengestä ja henkilöiden vahvuudesta vaikeina hetkinä. Ehkä myös senkin takia että itse juuri painiskelen omien tavoitteideni ja unelmieni kanssa ja se, miten sinne päästään...

Oikeankin elämän Jay on jäänyt ihmisten mieliin ikuisesti positiivisena ja nöyränä ihmisenä joka  halusi nauttia joka hetkestä ja hänelle tärkeistä ihmisistä. Ikävä kyllä Jay kuoli vain 22-vuotiaana sukellusonnettomuudessa. "live like Jay" on minulle uusi motto.

Suosittelen ehdottomasti kaikille leffan katsomista. Myös ihmisille jotka eivät surffaamisesta niin kiinnostuneita ole, elokuvan antia voi soveltaa kaikkiin elämän osa-alueisiin.

Minun matka kohti omaa Mavericksiani on vasta alkanut...

leffan traileri

Itsepohdiskelua...

Kesäpostauksien väliin hieman päivitystä siitä, mitä tällä hetkellä mulle kuuluu. Surffiseikkailuista on nyt parisen kuukautta aikaa ja alku täällä Hollannissa on ollut aika kankeaa. Kesä oli tietysti aivan huimaa, ihanaa vapaata aikaa auringossa, joten ei tätä normieloa siihen mitenkään edes voikkaan verrata, mutta silti, jokin on pielessä.

Kesän jälkeen tajusin ensinnäkin että vihdoin tein jotain sellaista mitä minä itse oikeasti haluan tehdä ja se fiilis on jäänyt kaivelemaan. Sillä tällä hetkellä minulla on elämän punainen lanka aika hakusessa. Mitä haluan tehdä? Missä haluan olla? Isoja kysymyksiä.

Aloitetaan aiheesta mitä haluan tehdä. Noh, yksi selkeä vastaus on että haluan surffata enemmän ja tehdä pitkiä reissuja maihin, joissa vielä en ole käynyt. Ensi kesänä olisi tarkoitus suunnata Kaliforniaan ystävän kanssa! Ja toinen asia jota haluan tehdä ja jossa haluan kehittyä on valokuvaus. Molemmat asiat ovat myös enemmän pitkän tähtäimen suunnitelmia, varsinkin tuo valokuvaus. Mutta molemmat asiat vaativat myös aika hyvät taloudelliset resurssit, joten hätiköiden niitä ei lähdetä toteuttamaan. Mutta tässä on alku, minulla on tavoitteita joita kohti haluan lähteä pyrkimään ja joihin haluan säästää rahaa. Se on viime aikoina antanut lohdullisen tunteen että edes jonkinlainen lanka tässä hommassa varmaan on!

Langan seuraaminen onkin sitten hieman eri juttu, en oikein tiedä mistä pitäisi aloittaa, mikä asia on nyt ensisijainen. Mutta kaipa se ajan kanssa selviää, kaikki mahdolliset sentit vaan sukan varteen säilöön :)

Vaikeampi kysymys sitten on se, että missä haluan olla...ja siihen liittyen myös kenen kanssa. Kesän aikana ja varsinkin sen jälkeen minulla on ollut vahva tunne että tällä hetkellä haluaisin olla vapaa kulkemaan omia polkujani ja toteuttaa itseäni riippumatta kenestäkään toisesta henkilöstä. Ja tällä toisella henkilöllä tarkoitan siis tietty Erkkiä. Ehkä muutaman vuoden takaiset fiilikset tekevät nyt paluuta, mutta joka tapauksessa tiedän että tähän tilanteeseen on tultava  muutos. Kipeitä päätöksiä mutta haluan asettaa itseni ja omat unelmani ja tavoitteeni nyt etusijalle. Sen myötä siis ongelmaksi muodostuu pohdinta missä haluan olla...En tiedä haluanko olla täällä Hollannissa kauhean paljon pidempään..ja tulenko sitten Suomeen? Vai jonkin ajan kuluttua jonnekin ihan muualle? Liian paljon vaihtoehtoja!

Perhettä ja vanhoja ystäviä on todellakin iso ikävä, ja muutenkin Suomi on aina säilynyt mulle "kotina". Siellä tiedän miten asiat toimii, tunnen vanhat tutut ja kielikin on oma äidinkieli. Kaipuu tuttuun ja turvalliseen on välillä yllättävän iso. Varsinkin jos mietin että täällä lähtisin yksin asumaan, ajatus Nuorisosäätiön kämpistä on paaaaaljon houkuttelevampi :) Mutta toisaalta, siellä ei voi surffata ja reissaaminen muihin maihin on hiukka kalliimpaa..ja entä jos vanhat tutut ei enää tunnekaan mua ja päädyn kaikesta huolimatta yksikseni yskimään?

Pää on varmana sekaisin ihan senkin takia että päätöksiä on tehtävä monien vaihtoehtojen väliltä. Toisaalta tiedän mitän mun pitää tehdä ja mitä haluan tehdä mutten kuitenkaan sittenkään ihan tarkalleen että miten...Olenkin yrittänyt tehdä ihan konkreettista listaa asioista joita haluan ja sen jälkeen alkanut pohtimaan tietä niihin tavoitteisiin. Se on tuonut jonkinlaista selkeyttä mutta silti tuntuu että ihan metsässä mennään vielä jonkin aikaa ennekuin löytyy se oma polku jota pitkin pääsee selville vesille.

Kaiken tämän itsepohdiskelun lisäksi olen myös aloittanut taas työt uudessa työpaikassa. Olen nykyins toissä NH Hoteles hotellissa Haagissa, vastaanottovirkailijana. Tähän saakka olen viihtynyt hyvin vaikka uusia asioita on pitänyt oppia tonnikaupalla ja aamuvuoroihin herätä puoli kuudelta. Senkin takia on varmaan polla hiukan sekaisin :) Mutta onneksi näin, onpahan tuloja ja jotain tekemistä päivät!

Näin siis täällä, melko isojen juttujen kanssa painimista mutta onneksi on skype ja tiedän että on ystäviä ja perhe jotka ottaa kopin jos täältä yhtäkkiä tullaankin takaisin!

Kesäkertomuksia osa 3: Zarautsiin ja takaisin...

Seikkailu jatkui siis kohti "vaihtoa" Zarautsin leirille. Ekalla San Sebastianin reissulla tapasin pitkästä aikaa tuttuja jotka olivat tuolla Zarautsissa töissä. Vanhoja naamoja Hollannista ja kasa kavereita joihin olin kesän aikana tutustunut. Hieman hiprakassa siellä sain siis idean "että hei, mähän haluan mennä joksikin aikaa tuonne töihin!" Ehdotinkin sitä sitten samantien meidän pomolle joka lämpeni ajatukselle ja ennenkuin tiesin, pari viikkoa myöhemmin istuin jälleen bussissa, lopulta kohti Zarautsia.

Tuossa vaiheessa kesää mulla oli hyvin sitkeä flunssa joka vei aika paljon voimia (sekä äänen), joten en alkuviikosta kovinkaan paljon jaksanut lähteä ulos tai muutenkaan urheilla. Zarautsissa henki oli aika erilainen kuin Molietsissa. Suurin osa crewsta oli siellä melkein koko kesän ja porukasta muodostui iso perhe. Välillä jopa tuntui ettei meininkiin enää meinannut päästä mukaan, mutta onneksi muutaman päivän tutustumisen jälkeen olo oli tosi kotoisa! Parasta tuolla ollessa oli kuitenkin iso kasa tyttöjä jotka olivat surffaamisesta yhtä innostuneita kuin minä! Molietsissa ei pahemmin tytöt surffanneet, suurin osa heistä oli enemmän bilelomalla kun oikeasti surffaamassa, joka mua välillä hiukka harmitti. Useanakin aamuna kukonlaulun aikaa lähdettiin tyttöporukalla katsastamaan aallot ja surffaamaan. Tuon reilun viikon aikana opinkin ihan hurjasti ja edistyin isoin askelin!

Toinen asia josta kovasti tuolla Espanjan puolella tykkäsin oli itse Zarauts ja sen mukanaan tuomat kulttuuriaspektit. Moliets on tosi pieni kyläpahanen, joka kesäisin turistien myötä herää henkiin ja sesongin loputtua taas kuolee pois. Muutamat kadut kauppoineen ja ravintoloineen on muutamassa päivässä tulleet tutuksi eikä leirin lisäksi siellä kauheesti ollutkaa tekemistä. Toisin kuin Zarautsissa. Zarauts on pienehkö kaupunki, jossa oikeasti asuu paljon paikallisia ihmisiä. Keskusta on pullollaan ihania pieniä tapasbaareja (baskimaassa oltaessa pitäisi oikeasti sanoa pinchosbaareja) jotka iltaisin ovat pullollaan ihmisiä. Aukiolla hengailee paikallisia vauvasta vaariin, puheensorina kaikuu kapeissa kujissa ja ruoka ja viini on todella halpaa! Leiriltä oli helppo skeitata pitkin rantabulevardia keskustaan ja samalla katsella surffareita jotka vielä viimeisten auringsäteiden valossa nauttivat hyvistä aalloista. Mulle tuo kaupunki merkitsi paljon muutakin kuin vain surffileiriä.

Kun lähtö takaisin Molietsiin tuli, tiesin että ihmisiä ja paikkaa tulisi kova ikävä. Mikä osoittautuikin ikävä kyllä todeksi. Zarautsin rennon meiningin jälkeen oli aika shokki palata Molietsin auringon polttamaan bileparatiisiin ja ainakin 20 uuteen työntekijään ja sekamelskaan. Muutamat uudet työntekijät (jotka olivat kyllä aikaisempina vuosina jo tuolla olleet..) olivat melko töykeitä saivat aikaan sen etten tuntenut itseäni enää ollenkaan tervetulleeksi takaisin! Flunssa ja väsymys olivat myös aika kovana päällä joten seuraavan viikon alussa odottava lähtö Erwinin ja kavereiden kanssa omalle lomalle tuntui parhaalta ajatukselta koskaan...

Kesäkertomuksia osa 2: Ehta leirielämä alkaa...

Kesäkuun vikalla viikolla, lauantaina suunnattiin sitten Zarautsista kohti kotileiriä, Molietsia. Matka taittui hiukka homeisena nukkuen, edellisilta kun oli venähtänyt hyyyyvin pitkään kaikilla. Oli kyllä aikamoiset grillibileet, ei muuta voi sanoa!

Olo oli tunnnepuolellakin aika sekava; kuukauden yhteiselon ja työnteon jälkeen meidän raksaperhe hajosi. Muutamat jäivät jo taakse Espanjaan ja osa jatkaisi Molietsista vielä eteenpäin. Enkä yhtään tiennyt mitä odottaa normaaliviikoilta, ketä uusia ihmisiä leirillä jo olisi ja mitä vielä..uhhhuh!

"Kotiinpaluu" oli hirvittämisestä huolimatta kivaa, leirin vetäjäpariskunta Jasper ja Neis olivat jo paikalla muiden uusien mukavilta vaikuttavien tuttavuuksien lisäksi. Ja parin viikon jälkeen oli myös mukava nähdä taas raksaporukasta Molietsiin jääneitä (muutama tyyppi siis jäi sinne siksi aikaa kun me mentiin rakentamaan Zarautsiin). Surffimaikat olivat myös paikalla about noin viiden normityöntekijän lisäksi. Eka viikko oli oikein leppoisa, asiakkaita ei ollut kuin 13 eli meitä crewläisiä oli enemmän! Työt meni helposti ja oli kivasti aikaa tutustua kaikkiin. Hyviä pippaloitakin saatiin aikaiseksi ja ryhmähenki alkoi rakentua hyvällä vauhdilla.

Heinäkuun viikot hurahtivat ihan hurjalla vauhdilla. Joka viikko kun oli sama ohjelma vieraille niin jossain vaiheessa alkoi itselläkin hämärtyä missä vaiheessa kesää mennään. Vieraiden viikko oli suurinpiirtein aina seuraavanlainen: Lauantaina oli tervetuliaspuhe ja pirskeet, sunnuntaina cocktaililta, maanantaina livebändi, tiistaina (vapaaehtoinen) retki San Sebastianiin illaksi, keskiviikkona leffailta, torstaina (vapaaehtoinen) bilereissu Hossegoriin ja perjantaina teemabileet. Teemabileet oli heti San Sebastianin reissun jälkeen mun lempparipirskeet. Oli aivan mahtavaan kun melkein kaikki lopulta pukeutuivat ja luovuudella ei ollut rajoja kun tyhjästä oli naamiasasu nyhjästävä. Hauskoja muistoja :) Väliin mahtui myös lentopalloturnauksia ja tietty surffausta! Surffitunnit ei kuulu standardipakettiin mutta veikkaan että noin 80% porukasta oli ne siihen päälle varanneet. Kyllä tuolla surffattiinkin :)

Erwin tuli Rayn kanssa kesäkuun lopussa viikonlopuksi käymään, ja surffasi ekaa kertaa onnettomuuden jälkeen! Kaikki oli aika fiiliksissä, koska se oli yksi sen isoimpia tavoitteita. Viikko myöhemmin se olikin sitten jo ostanut uuden surffilaudan elokuun lomaa varten.

Heinäkuun puolessa välissä lähdin reiluksi viikoksi vaihtoon takaisin Zarautsiin. Ehdotin meidän pomolle tota vaihtoa ja hän sanoi että onnistuu! Tunsin ennestään jo Hollannista paljon ihmisiä jotka tuolla leirillä olivat töissä, raksaporukkalaisten lisäksi tietty. Ja muutenkin vaihtelu virkistää, halusin kovasti nähdä minkälaista tuolla leirillä olisi olla. Monilta olin kuullut että nämä kaksi leiriä ovat aika erilaisia, että Espanjan puolella olisi rauhallisempaa ja enemmän porukkaa (varsinkin tyttöjä) jotka olivat yhtä lailla innoissaan surffauksesta kuin minä.

Tiistain San Sebastianin reissun yhteydessä vaihdoin sitten reiluksi viikoksi maisemia ja siitä kerron enemmän seuraavalla kerralla!