Hoplaa, Portugalin hommat eteen hyvää vauhtia ja on muuttuneet erittäin konkreettisiksi :) Koko syksy ennen joulua meni ihan hullua vauhtia, ensin Portugalin tuntien kanssa ja sen jälkeen muuton ja muiden asioiden hoitamisessa.
Heti lokakuusta aloitettiin Portugalin tunnit, kaksi kertaa viikossa 1,5 tuntia opetusta plus läksyt...Ja voin sanoa että oli aika rankkaa! Portugali on tosi hankala kieli oppie ja täyspäiväisen duunin plus muiden juttujen ohella kaksi iltaa opiskelua läksyineen ei ole mikään helppo nakki! Mutta sain ainakin jonkinlaisen pohja oppia kieltä sitten siellä, eikä olla ehkä ihan niin avuttomia aluks.
Ennen joulua pistettiin meidän rakas, ihana kämppä Rotterdamissa pakettiin ja muutettiin romut "anoppilaan" Erkin vanhemmille. Erwin ja Ray oli siinä vaiheessa jo päättäneet lähteä heti joulun jälkeisenä maanantaina ajamaan kohtia Ericeiraa joten muutto oli saatava ennen joulua pakettiin!
Muuton myötä muhun iski taas sellanen tavara-allergia että huhhuh! Kummasti sitä oli taas kaikenlaista kertynyt muutaman vuoden aikana ja tuli paikallista netti-toria hyvin käytettyä. Ja kaikki, siis ihan kaikki huonekalut saatiin myytyä! Pieni pesämuna omaan sisustukseen sitten tuolla Portugalissa :) Ja oli kyllä helpotus saada se muutto pois alta ennen joulua. Pystyin ihanasti nauttia pienestä lomasta Suomessa!
Joulun jälkeen maanantaina pojat suuntas kohti Ericeiraa meidän pakulla joka oli kattoa myöten täynnä! Ihan uskomatonta että kaikki mahtu sinne autoon...Kun se vuori tavaraa oli tossa autotallissa en ois koskaan uskonut että kaikkea saadaan mahtumaan. Mutta jokainen neliösentti autosta hyödynnettiin ja lähes kaikki mitä haluttiin saatiin mukaan :)
Mä jäin vielä tammikuuks rannalle ruikuttamaan ja töihin, sen verran jää säästöbudjetista vajaaks...Portugalissa hommat eteni ensin aika hitaasti mutta viime viikolla oli siellä 4 päivää ja saatiin firma perustettua, pankkitilit avattua ja hieman suunnitelmia hiottua. Portugalilainen byrocratia on maineensa veroista huomattiin tänä viikonloppuna...Paikka jossa firma perustettiin on nimeltään 'Empreza na hora', vapaasti suomennettuna Yritys tunnissa...noin 5 tuntia siellä kuitenkin hurahti, istuen odotushuoneessa samalla kun meidän kirjanpitäjä ja esimiehen kanssa hoiti homman!
Välissä meinas jo usko loppua kun se täti siellä tiskin takana ilmoitti että nyt on tietokoneessa joku ongelma, ei tuu kesää yrityksen perustamisesta tänään..Meidän kirjanpitäjä esimiehineen onnistui onneks vakuuttamaan sen tädin että homma ois tänään pakko saada pakettiin koska mä lähden sunnuntaina taas takas tänne..Ja lopulta se onnistuikin, thnka god!
Meidän kullanarvoisten kirjanpitäjien ansiosta saatiin vielä samana päivänä pankkitilitkin avattua koska he tunsivat sen pankin johtajan ja henkilökunnan ja siten pitivät meille ovet auki tunnin normaali myöhempään perjantai-iltapäivänä! Aivan mahtavaa mutta samalla kyllä tuli selväks että tuolla on tärkeätä tuntea ihmisiä jotka taas tuntee ihmisiä...Siten saa asiat kummasti hoitumaan :)
Nyt oon taas takasin täällä Hollannissa, vielä vajaa pari viikkoa ja sitten on yhdensuuntainen lento Lissaboniin ja uusi elämä voi alkaa! Koitan jatkaa tänne kirjoittelua hieman useammin niin voitte seurailla elämää Ericeiran auringon alla majatalon emäntänä :)