Pieni avautuminen tästä ulkomailla asumisesta. En siitä kauheesti näin tunnepuolella ole kirjoitellut, enkä kyllä tiiä miksen. Kuitenkin se on aika iso osa kaukana tutusta, perheestä ja vanhoista ystävistä asuessa! usein tunnenkin itseni edelleen hiukka yksinäiseksi....Ehkä oon jotenkin vähätellyt sitä itellenikin, mikä ei tapa vahvistaa...;)
No mut viime päivät on kyllä ollut sellasta tunnerataa et huh! Viime viikko oli jotenkin tosi kiireinen, töissä ja muutenkin. Ja oon nyt tykännyt kanssa siitä että on kiire, jotenkin tuntuu että nimenomaan silloin se elämä täällä rullaa. Töitä, kavereita, joogaa, ja niin edelleen. Niinkuin normaaliin elämään kuuluu eikö? Oon kyllä aina vihannut tylsyyttä ja mitään tekemistä (ja samalla oon tosi laiska, eli onpa hyvä yhdistelmä!! :D)
Nyt sitten toi pääsiäisviikonloppu oli rauhallisempi ja jotenkaan mulla ei siihen ollut pahemmin mitään sovittuna enkä ollut koko viikkoon kuullut yhdestä hyvästä ystävästä täällä (toisesta niistä kahdesta joita mulla täällä siis on!) Hän ei ollut vastannut mun viesteihin ja sellainen alkaa helposti mua painaa. Muutenkin tuntui että hitto, periaatteessa mulla on tosi paljon kavereita ja menoja mutta vain siksi että itse niitä järkkään. Jotenkin kolahti että tosi yhdensuuntaista liikennettä ton yhteydenpidon ja treffien sopimisen kanssa ja se alkoi kyllä pännimään.
Tietty on loogista että heillä on paljon enemmän kavereita ja muitakin menoja mutta helposti saan itteni sellaiseen tilaa että mua vaan harmittaa enkä jotenkaan enää pysty järkeilemään itseäni tilanteesta ulos...Siihen sitten vielä hiukka hiljaisempi viikonloppu niin avot, yksinäinen luuseriolo on leivottu! tälläisiä hetkiä mulla on ajoittain ja silloin on helppo ajatella että siellä Suomessa kaikki ois paremmin...Ei varmaan kaikki oliskaan mutta ainakin ois ne vanhat rakkaat kamut joille vois soittaa ja jotka myös soittais mulle! En tiiä paraneeko tää ajan myötä, luultavasti vai onko mussa jokin rakennevika ettei ihmiset halua liikasi ystävystä..
Ihme juttuja sitä tuleekin pohdittua mutta ajattelin ne silti kirjoitella tänne. En usko että oon ainoa ulkosuomailainen joka samojen tunteiden kanssa painii (toivon ainakin etten ole koska silloin huolestun ihan oikeasti!!) ja usein ajatusten purkaminen helpottaa oloa.
Tänään on onneksi ollut jo parempi fiilis, aurinko paistaa ja oon keskittynyt töihin, bloggaamiseen ja valokuvausjuttuihin. Onneksi pahoista päivistä huolimatta se seuraava päivä on yleensä parempi :)