Kaunis syksyinen pikavisiitti Suomeen!

Viime viikonloppuna olin käymässä kotopuolessa muutaman päivän. Viimeks tosiaan olin huhtikuussa ollut siellä ja jotenkin multa ainakin aika on mennyt niin ohi etten tajunnutkaan kuinka pitkä aika siitä oli kulunut! Onneksi äiti paimenteli kyläilemään

Oli aivan ihana reissu! Torstaina myöhään saavuin kirpeän syksyiselle Helsinki-Vantaalle ja perjantaina heräsin aivan uskomattomiin väreihin! Ja muutaman koiran märkiin pusuihin heheh. Puut loistivat oranssin, punaisen ja keltaisen kaikissa sävyissä ja taivas oli syvän sininen, niin kaunista! Aina siellä Suomessa vieraillessa kyllä tajuaa että luonto on yks asia jota täällä kyllä kaipaa. Maailman varmaan tiheimmin asutun maan kaupungeissa kun ei pahemmin pullasorsia kummoisempia luonnonilmiöitä näy.

Voiko kauniimpia värejä enää olla?

En teille kavereille kauheesti tällä kertaa ilmoitellut tulostani, ihan tahallaan (sorisorisori!). Muutama päivä on niin lyhyt aika etten halunnut saada itelleni ressiä tiukasta aikataulusta, joten jouluun jää näkemiset!

Perjantaina oli heti aamusta visiitti mun luottokampaajalle, ihanaa oli saada tukka taas kuosiin ja kuulumiset vaihdettua! Ja tietty ne puolen vuoden seiskat selattua että on taas Masan ja Tuksun toilailuista perillä...Huoh!

Ehdin sentään yhtä vanhaa koulukaveria AMK ajoilta nähdä. Make on sieltä ainoa kenen kanssa pidän yhteyttä, hän on Erkinkin kanssa hyviä kavereita ja on meillä käynyt visittilläkin. Make on kanssa viettänyt viime vuodet ulkomailla opiskellen ja töitä tehden joten oli aikakin nähdä! Laskeskeltiin että sellaset pari vuotta oli ehtinyt hujahtaa ilman että oltiin treffattu, ihan käsittämätöntä! Mutta siitä huolimatta oli niin kiva nähdä ja jatkaa kuin ei mitään ois tapahtunutkaan. Käytiin herkullisella keittolounaalla Hakaniemen hallissa ja siitä jatkettiin munkkikaffeille kauppatorille. Stadi pisti parastaan kirpeän kuulaan syysilman kanssa. Ai että.

Perjantai-ilta oli myös ihana, koko perhe isovanhempia myöten oli kasassa! Syötiin hyvin ja saunottiin ja älämölö oli tutun kova. Pidettiin porukoiden raivaamassa autotallissa hiljainen hetki Italian uimaleluille vm. -95 (tai jotain...) ja skoolattiin skumpalla. Mulla on ihan paras ja niin rakas perhe, sitä kyllä on kova ikävä ihan jatkuvasti!

Lauantai meni rentoillessa ja äitin koirakokoontumista ihmetellessä, talo oli täynnä Cavaliereja! Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti, onneks oli hyvä ilma niin kaikki pääsi pihalle...Illalla suunnattiin siskon uudelle asunolle bileillan merkeissä. Tehtiin saldet ja otettiin samalla valkkarit ja suunnattiin stadiin kohti Aussia clubia (mun lempibaarin uusi diskosisko). Ja mesta oli ihan loistava! Hyvä tunnelma, hyvää musiikkia ja me jorattiin Hansun kanssa kuin hullut. Oltiin ihan varmana tanssilattian paras näky hehe...Jossain vaiheessa ennen kolmea suuntailtiin kohti kotia. Stadin yöbussitkin oli muuttuneet niin että lähes joka 10 minuutin välein meni busseja, ihan mahtava parannus entisiin, kerran tunnissa meneviin busseihin jotka oli aina niiiiiin täynnä!


Sunnuntai valkeni aurinkoisena ja hiukan kohmelossa ja ajatus että hitto, pitää lähtee jo kotiin oli läsnä. Vielä ehdin kuitenkin nauttia iskän herkkuspagetit ja porukoiden seurasta veljenpoikien kera. Iltapäivästä sitten kohti lentokenttää ja supersateista Hollantia (Erkiltä oli tullut ennakkovaroitusta...). Ei kyllä yhtään innostanut mutta onneks tulee aina se seuraava kerta :) Ehkä jo pikemmin kuin luuliskaan!

Lentokentän illan tunnelmaa

Life is what you make it

Aamuisin junassa näen joka kerta radan varressa olevassa betoniseinässä graffitin "Life is what you make it" enkä voisi olla olematta samaa mieltä, elämä on just sitä mitä siitä tekee!

Vastuu omista päätöksistä ja mikä tärkeintä, ei katumusta omista päätöksistä. Ehkä se ei ollut se oikea koulu, työpaikkaan tai jokin muu päätös mutta koskaan ei ole liian myöhäistä muuttaa kurssia ja lähteä sinne oikeeseen suuntaan. Niin monet, itseni mukaan lukien ajattelee näin ja sillä varmistaa vaan sen että on todellakin liian myöhäistä.

Itse kadun jonkin verran opintovalintojani. Hotelli- ja ravintola-ala on ihan kivaa mutta se ei ole sitä jotain mitä tulevaisuudessani haluan tehdä. Kadun etten silloin tajunnut lähteä valokuvauksen ja media maailmaan, mutta ei se silloin tuntunut oikealta vaihtoehdolta. Tajusin että sitä on turha katua, päätöksestä on niin kauan, enkä katumalla tosiaankaan saa asiaa muutettua.

Muutoksen saan aikaan sillä että oon lähtenyt nyt tavoittelemaan niitä unelmia ja tavoitteita, esimerkiksi valokuvauksen suhteen. Tie on pitkä, mutta paikallaan istumalla ja murehtimalla " että ois silloin pitänyt..." ei saa yhtään enempää aikaan!

Jokaisella päätöksellä on seurauksensa. Muistan hyvin about vuosi sitten, ennnen joulua kun istuttiin iltaa kahden mun vanhimman ystävän kanssa ja mietittiin leikkisästi että mitä kukin on elämässään saanut aikaiseksi...Molemmat ystävistäni olivat ostanee asunnon, vakkariduunit, kihloissa ja toisilla lapsi. Mitä mä olin saanut aikaiseksi?....Matkustellut, asunut ulkomailla, en ostanut asuntoa enkä perustanut perhettä...Jotenkin tuntui että oisin "epäonnistunut" tai saanut vähemmän aikaan kuin ystäväni. Kunnen heistä toinen tokaisi että olin vain tehnyt erilaisia asioita, joita he taas eivät koskaan olleet tehneet ja josta vain unelmoivat.

Pointtina siis että ehkä se sanonta ruoho on vihreämpää ja niin edelleen, pitää tosiaan paikkansa. Veikkan että jos olisin vakiintunut niin minua olisi harmittanu etten olisi matkustanut ja tehnyt asioita joita nyt tähän asti olen tehnyt. Valintoja ja niiden seurauksia, ja myös sitä että näkee valintojen mahdolliset toiset puolet ja osaa arvostaa juuri niitä omia valintojaan. Tottakai sitä välillä menee metsään ja myöhemmin harmittaa että "kunpa olisin...", mutta sitä ei kannata todellakaan jäädä murehtimaan.

Vaikka sitten kuinka hitaasti, tärkeintä on mennä eteenpäin. Kyllä musta joskus se ammattivalokuvaaja tulee.