Uusi alku Hollannissa...

Vikan illan upee auringonlasku...

Unelma kausi ja kiinnostava harjoittelu...tyssäsi kuin seinään joulukuun puolivälissä...Erwin lähti siis perjantaina vihdoin Hollantiin reilun kuukauden sairaalassa olon jälkeen ja mun oli tarkoitus jäädä vielä reiluks pariks viikoksi. Mutta juu, ilmeisesti mulla ja meidän pomolla oli hieman eri näkemys mitä ollaan sovittu ja loppujenlopuksi meni sukset ihan ristiin ja aika ilkeitä juttuja se mulle lateli joten nyt ollaan Hollannissa. Aikaisemmin kun ajattelin mutta se nyt ei kauheesti enää harmita.

Uskollinen lautabägi ääriään myöten täynnä :D

Juna-asemalla Schrunsissa

Oon vieläkin vähän nuijalla lyöty tosta tavasta jolla meidän pomo reagoi ja harmittaa että asiat loppui näin. Olin varannut lennon loppukuulle jonka sai onneksi muutamalla kympillä siirrettyä maanantaille. Lähdin sunnuntaina junalla kohti Innsbruckia, jossa olin yötä yhden meidän itävaltalaisen kaverin, Julien luona. Sunnuntaina kyllä harmitti jättää vuoret taakse...tykkään kuitenkin laskea ja aurinko laski upeesti ja kaikki huiput oli ihan kullanvärisiä! Mutta kait tälläkin on jokin tarkoituksensa! Ainakin nyt tuntuu et ihan normaali elämäkin kuulostaa ihanalta, kunnon työ josta saa rahaa ja vaikka hieman pidempääkin olla aloillaan :)

Vuoria tulee kyllä ikävä...

Heippa, talo!

Uskon edelleenkin et kaikesta pahastakin on pakko selvitä jotain hyvää! Nyt vaan toivon ettei enempää mitään huonoja uutisia tuu! (Pelottaa vähän et tuleeko keväämmällä kelalta jotain opintotuki karhuja :S) Nauroinkin Erwinille tossa et varmaan vielä mun lentokin ois pudonnut jos sama onni jatkuu! Onneksi ei sentään...

Oon koittanut katella työpaikkoja täällä Hollannissa jo jonkin verran ja pari hakemustakin olen pistänyt menemään. Ja ihanasti on monet tutut tuleet vastaan ja luvanneet pitää silmällä lehtiä, kysellä omilta työpaikoiltaan ja niin edespäin! Erwinin serkku jo lähetti yhden työpaikkailmoituksen sen työpaikalta, johon ajattelin kirjoitella huomenna hakemuksen! Ois kiva saada ihan kunnollinen työ heti alusta saakka, vaikka toisaalta en kauheasti ala nirsoilemaan...Sen verran on rahat vähissä että alkuun melkolailla työ kuin työ käy!

Erwin saa huomenna kuulla että miten kuntoutus sun muut aloitetaan. Se on nyt perjantaista asti ollut tossa lähisairaalassa ja aikamoista ajanhukkaa on koko aika ollut..ekat päivät karanteenissa sairaalabakteerien varalta, eikä sen jälkeenkään ole mistään fyssareista tai muista kuulunut. Oonkin jeesannut sitä paljon nyt pari päivää jalan liikuttamisessa ja jumppaamisessa ettei nää tärkeet alkuajat mee ihan hukkaan ja sit myöhemmin on ongelmia liikkuvuuden kanssa! Tänään koitin liikutella sen polvilumpiota (kyllä, murtuneen polven) jota fyssari oli myös siellä Itävallassa jumpannut, ja huh, oli sen verran jännittävää että meinasin pyörtyä! En voi käsittää miten sitä voi liikutella ja ihan kohtuu voimalla kun polvi siellä alla on ihan palasina!! Kaikenlaista.. Toivottavasti sen pääsee nyt parin päivän sisään pois tuolta sairaalasta ja aloittamaan kuntoutumisen ihan urakalla!!

Kultainen Katto, IBK

Mieli on kaikista edistysaskelista huolimatta aika maassa. Harmittaa, no ensinnäkin koko tämä onnettomuus, ja se miten vakavat sen seuraukset on, miten asiat loppui tuolla Itävallassa..vaikka tiedän ja tunnen itseni ja miten tein siellä töitä, silti harmittaa ja on jäänyt painamaan mitä se pomo siellä laukoi suustaan, ja nyt tuntuu jotenkin aika raskaalta aloitella työnhakua täällä. Ajatus uusista aika haastavista töistä tuntuu melko ylivoimaiselta tällä hetkellä!

Aamupala Innsbruckin kentällä

Oon katsellut lentoja Suomeenpäin nyt seuraavalle kahdelle viikolle, tekee kyllä hyvää päästä perheen ja ystävien pariin hetkeksi lataamaan akkuja ja purkamaan sydäntä! Vaikka tää "kakkosperhe" ja kaverit pitääkin hyvin huolta niin on se silti oma maa mansikka ja omat kaverit ja perhe kuitenkin tietää ja tuntee parhaiten! :)

Ikävä on teitä kaikkia!!