Vaikeita aikoja..

Huoh, taistelu jatkuu...E on edelleen siis sairaalassa ja alun ihan ok päivien jälkeen on vaan ollut tosi tosi vaikeaa..Hyviä hetkiä kun se on ollut pirtee ja positiivinen ja sit alamäkiä kun tuntuu et se on henkisesti ihan loppu..Itekin alan olla niin hajalla, aina kun oon sen luona niin yritän kaikkeni että oon vahva, mut heti kun sulkee sairaalahuoneen oven takana niin kyyneleet tulee ja kovaa...Huoh..Miten epäreilulta tuntuu vaikka koitan koko ajan ajatella et asiat vois olla niiiiin paljon pahemminkin. Luojan kiitos selkäydin on kunnossa eikä se oo esimerkiksi koomassa tai muuta yhtä kauheeta. Mutta en kyllä uskalla huokaista yhtään ennen kuin kaikki leikkaukset on ohitse ja se on kotona, ja kuntoutus ja todellinen paraneminen voi alkaa.

Aina ajattelen että kaikesta pahastakin on pakko seurata jotain hyvää..Nytkin toivon ja ajattelen et ei tää tästä voi muuttua kuin paremmaksi..Toivottavasti myös..tosiaan leikkaukset on vasta edessä ja niissä on aina riskinsä. Ainakin omat arvot tuli kerralla lyötyä uuteen järjestykseen, tuntuu että ennen tätä on ottanut toisen vuosien mittaan todella itsestään selvyytenä ja nyt se jäytää..EIhän sille enää mitään voi ja kait se pitkässä suhteessa on ihan normaalia mut huoh...Nyt toivon että oisin ollut parempi tyttöystävä aikaisemmin!!! Ja aion kyllä kaikkeni nyt tehdä! Omat suunnitelmat menee hetkeksi jäihin kunhan tästä selvitään.

Nyt vaikeina aikoian koti-ikävä on iskenyt aika pahasti..Vaikka täällä meillä on tosi hyvä tiimi ja onneksi E:n vanhemmatkin tuli tänne ja jää joulun ylitse niin silti nyt kaipais omaa perhettä ja ystäviä lähelle...Huoh..Onneks kohta pääsee kotiin käymään, ja onneksi en joudu jättämään E:tä yksin..

Jos tän on tarkoitus olla jonkinlainen näpäytys elämältä, niin kiitos vähempikin olisi riittänyt! Mutta kaitpa tää tästä ajalla ja kärsivällisyydellä hyväksi vielä muuttuu!